Tuntumaa mittaamassa, osa 1

Hevosen hyvinvoinnin mittausteknologiat on kokonaisuus, jonka aikana perehdymme erilaisiin mittausteknologioiden tarjoamiin mahdollisuuksiin hevosen hyvinvoinnin edistämiseksi. Hankkeeseen voi tutustua täällä.  

Lyhyesti sensoreista 

Sensoreiden avulla mitataan tuntuman painetta reaaliaikaisesti, eli kuolaimen ja ohjan väliin asetettava sensori mittaa ratsastajan kädestä hevosen suuhun kohdistuvan paineen määrää. Teemme mittauksia useassa eri osassa eri kehitysvaiheessa olevilla ratsukoilla. Pyrimme tarkastelemaan mittauksesta saatua hyötyä useasta eri näkökulmasta. Meille ja yhteistyökumppaneillemme on erityisen tärkeää, että mittaus ei saa häiritä hevosta. Tämä pilottimittaus toteutetaan yhteistyössä oululaisen Valmennuskeskus Horse Centerin kanssa. 

Perustietoja sensoreista: 

  • Laite hyödyntää bluetooth-yhteyttä 
  • Kaikki tapahtuu langattomasti: sensoreiden lataus, yhdistäminen, datan siirtyminen vastaanottimeen 
  • Yhden sensorin paino on 68 g 
  • Akun kesto on noin 12 h 

Ensimmäinen mittaus 

Mittausten ensimmäisessä osassa arvioimme hevosen suhtautumista isohkoon, ohjan ja kuolaimen väliin asetettavaan sensoriin. Kädessä pideltynä laite on suhteellisen iso. Testihevosinamme oli kaksi hyvin erilaista hevosta; toinen rakenteeltaan raskas, raviuralta siirtynyt, ratsu-uran alkuvaiheessa oleva suomenhevonen sekä toinen kevytrakenteinen, varsasta saakka ammattilaisen ratsuttama puoliverinen. Pitkän linjan valmentaja ja Valmennuskeskus Horse Centerin yrittäjä Susanna Lemström kommentoi ensikosketusta laitteistoon näin: 

Kevyt tuntuma voi tarkoittaa meille hyvin eri asioita. On hienoa saada yhteinen ymmärrys siitä tunteesta, mitä se voi kenellekin tarkoittaa, siis lukuja. Täsmällinen tieto mahdollistaa nopeamman reagoinnin ja vieläkin oikea-aikaisemmat pyynnöt vaikuttaa hevoseen. Ratsastus on suurelta osin kiinni oikean ajoituksen tunnistamisesta. Tuntuman ymmärtäminen on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta. 


Susanna Lemström kouluttaa hevosia ja valmentaa ratsukoita ammatikseen sekä on Valmennuskeskus Horse Centerin yrittäjä. Kuva: Tiina Suvanto. 

Hevosista kevyempi ja tavoitteellisemmin valmennettu reagoi laitteeseen hieman jännittymällä, sillä laite ei ole aivan äänetön, vaan liikkeessä laitteen mekaaniset liitokset aiheuttavat pientä helisevää ääntä. Toinen käytännön haaste tunnistettiin, kun laitteen bluetooth-kantama todettiin liian lyhyeksi, noin 10-15 metriä. Optimaaliolosuhteissa kantama voi olla jopa 40 metriä, mutta tämä ei toteutunut näiden mittausten aikana. Normaali Bluetooth-kantama ei usein riitä, mikäli vastaanotin on esimerkiksi 40 metriä pitkän maneesin toisessa päässä valmentajalla ja ratsukko suorittaa rataa toisessa päädyssä. Valmentajalle on tärkeää nähdä reaaliaikaiset lukemat esimerkiksi tuntuman mittauksessa koko ajan, jotta voi auttaa oppilasta parhaalla mahdollisella tavalla, oikeaan aikaan. 

Ratsastajan näkökulmasta sensori oli helppo asentaa pikalukko-kiinnityksen vuoksi, mutta metalliosa vasten kuolainta sai pohtimaan, voiko esimerkiksi myötäämis-tilanteissa tulla ylimääräistä ääntä, joka vaikuttaisi hevosen mahdolliseen jännittymiseen. Toinen testiratsuista jännittyi testitilanteessa, mutta emme voi olla varmoja aiheuttiko sensori jännittymisen vai mahdollisesti jokin muu asia. 

Seuraavissa tuntuman mittauksissa keskitymme erityisesti hyötyihin valmentajan näkökulmasta. Käymme läpi myös tarkemmin dataan, miten se erosi eri hevosilta mitattuna ja miten hevosen koulutustaso vaikutti. Mitä datasta voi tulkita? 

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.